Piiskaus rangaistuksena oli kivulias, mutta myös häpeällinen. Piiskaaminen oli julkinen tapahtuma opiksi ja ojennukseksi. Spö, koivuvitsa oli myös unilukkarilla, yhdessä oikeustapauksessa isäntämies oli käynyt unilukkariin lähes käsiksi, kun tämä oli vitsaksella miestä tökännyt. Piiskaus oli häpeä.
Lisäksi hänen oli istuttava kolmena sunnuntaina häpeärangaistusta kirkossa. Oikeus ei siis uskonut naisen kertomusta pakottamisesta. Mitäpä tähän osaisi kolmen sadan vuoden takaa sanoa? Pien-Savon tuomiokunnan tuomiokirjat, KO a:23 varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1723-1723, s.394, tiedosto 215
hänet varmaan piiskattiin. Vaihtoehtoinen rangaistus oli 32 paria piiskaa, yhdessä parissa kolme lyöntiä eli lähes sata piiskan iskua. On mahdollista, ettei Silja ole selvinnyt piiskauksesta. Jos kesti piiskan, ei selvinnyt haavatulehduksesta. Rangaistusta kovensi se, että Silja oli naimisissa.
Mönkkönen kertoi sotilaan raiskanneen hänet, mutta koska hän ei ollut huutanut apua eikä puhunut myöhemmin asiasta, todistajia ei ollut. Nils Silvennoiselle myönnettiin oikeudessa ero vaimosta, jos tahtoi. Siljalle määrättiin ankara sakko, jota hän tuskin pystyi maksamaan (80 taalaria), tämän vuoksi
Sotilas Nils Silvennoinen siirtyi Ruotsin armeijan mukana Ruotsiin, kun venäläiset valloittivat ja miehittivät maan vuoteen 1715 mennessä. Vaimo Silja Mönkkönen jäi kotiseudulle. Kerimäen käräjillä tutkittiin 1723 Siljan elämää, sillä hän oli synnyttänyt tyttölapsen venäläiselle ratsumiehelle.
Tämäkin vielä. Nyt kun hän varmaan putoaa eduskunnasta, niin hyvä mennä hoitohommiin, kun on solvannut puolta Suomea.
ei kannata yhtään toisen vahingolle naureskella”. Tykkäsin asenteesta, ei irtopisteen irtopistettä, vaan myötätuntoa ja suhteellusuudentajua. Tämä oli sii ”sata” vuotta sitten, kun eduskunta oli vielä asiallinen paikka ja käytösongelmat yksityisluontoisia.
Muistanpa aikoja, jolloin eduskunnassa käyttäydyttiin. Ilkka Kanerva joutui seksiviestikohuun ja erosi ulkoministerin tehtävästä. Olin opiskelijavierailulla ryhmän kanssa eduskunnassa juuri silloin, Tuula Väätäinen (sd) vastasi opiskelijoiden uteluihin, että ”jokaisella meillä takki joskys viistää,
Vornasen kanssa juopottelemassa, siitä muistetaan. Minua ihmetyttää kovin ihminen, joka on sosiaalityön ammattilainen ja ei puolusta heikoimmassa asemassa olevia. Tiedän, että häntä äänestettiin ammatin vuoksi. Käsittääkseni hän itsekin on saanut lapsena apua, kun vanhemmat olivat alkoholisteja.
Politiikka on kovaa työtä. Kunnolliset edustajat puolueeseen katsomatta perehtyvät, oppivat, tekevät yhteistyötä, kuuntelevat ja osaavat keskustella asiallisesti. Sanna Antikainen on häpeäksi koko kansanedustuslaitokselle. Itsekään osaa muuta hyvää saavutuksistaan sanoa kuin sudet.
Kaikki.
Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:28 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1728-1728, sivu 103, tiedosto 54 Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:28 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1727-1727, sivu 52, tiedosto 98
Kuvaaja , Urpo Häyrinen, Paikka on Kolovedellä. Rantakalliolta kuvattu järvimaisema. Kallioisilla rannoilla kasvaa mäntyjä, maassa ohut lumikerros. Kuvassa keskellä pieni ja pyöreä saari, jolla kasvaa mäntyjä. Saaresta kulkee luminen juova mantereeseen tai saareen, jolla kuvaaja seisoo.
löytynyt todistajia, joten asia jäi auki. Mielikuvitusta innostaa ajatus, kuinka paljon tällaisia metsäkätköjä jäi unohduksiin? Metsiä ja rantoja riitti piilotella isompaa ja pienempää tavaraa. Se tiedetään, että venäläiset etsivät kätköjä kiduttamalla ja pelottelemalla ihmisiä.
kolmeksi päiväksi vankilaan ja pyytämään synninpäästön. Vielä vuonna 1728 koetti Påhl Leivo Lukkarilan kylältä saada Sohvi Pitkäseltä (Pitkätär) Kaaraslahdesta saada äitinsä piilottamia rahoja perittyä. Huhu kertoi Sohvin löytäneen rahaa kätköstä. Sohvi ei myöntänyt mitään, eikä Leivon väitteelle
Naisten röijy 1700-luvulta, nykyusin sanoisimme jakku. Turun kaupunginmuseo.
Rissasen metsämkätköstä miehitysaikana mustan naisten röijyn. Röijy on naisten parempaan pukuun liittyvä takki. Hänen vaimonsa Maria Väänänen (Vänätär) oli käyttänyt takkia, mutta se oli sittemmin varastettu heiltä. Röijyn hinnaksi arvioitiin 10 riikintaalaria.
Jöran tuomittiin näpistyksestä
Ihmiset piilottivat omaisuuttaan metsiin miehitysaikana. Sodan jälkeen käytiin jonkin verran oikeutta näiden kätköjen omaisuudesta. Sattuipa joskus niinkin, että varas halusi tunnustaa rikoksensa itse. Niinpä Hakkaralan kylältä Jöran Rissanen kertoi 1727(!) oikeudessa ottaneensa Anders
Tämä on vanha sotatapa. Nykyisin sodan voitot kääritään vaikkapa huumekaupalla, ihmiskaupalla jne. ja tietysti kliinisesti sotateollusuudessa.
Tutustuminen isovihan jälkeen pidettyjen käräjien tuomiokirjoihin on palauttanut mieleen yhden totuuden. Sota luo laittomuuden, joka johtaa ryöstelyyn ja väkivaltaan siviilejä kohtaan. Sota on elinkeino, aina on niitä, jotka lähtevät raunioista rikkaampina.
arkistoja vahingossa tai tahallaan. Sanottakoon vielä, että pakeneva nimismies noudatti kuninkaan ohjetta, kun lähti asemapaikastaan.
Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, m
KO a:23 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1723-1723, sivu 313, tiedosto 174
www.geni.com/people/Nils-...
ja tutki kirstun. Papereilla ei ollut venäläisille juuri käyttöä ja rikkonaisesta kirstusta asiakirjat levisivät ympäriinsä ja kastuivat lumessa. Kervinen pelasti, mitä löysi ja säilytti löytämänsä paperit samassa kirstussa. Nimismies oli saanut ne haltuunsa 1716. Isovihan aikana hävitettiin paljon
Kangasmaastossa selvästi havaittava kuoppa. Kangaslampi, maarakenne. Kuvattu koillisesta. Perimätiedon mukaan iso- tai pikkuvihan aikainen piilopirtti.
Käärmelahdessa hän halusi keventää kuormaa, joten kirstu piilotettiin talollinen Pekka Kervisen piilopirttiin metsän keskelle. Kervinen oli luvannut huolehtia kirstusta. Kuitenkin talvella 1715 venäläiset löysivät pirtin. Arvatenkin lumessa näkyi liikkumisen jälkiä. Vainolainen poltti pirtin, rikkoi
Kesällä 1714 venäläiset tulivat Rantasalmelle ja ryöstelivät siellä. Kruunun nimismies Nils Södermarck (1670-1737) oli laittanut jo valmiiksi pakomatkaa varten tärkeät asiakirjat puiseen, lukolliseen kirstuun. Hän lähti pyrkimään Pohjanmaalle Kuopion kautta kirstu mukanaan. Kuopion takana Maaningan
Oispa hyvä päivä huomenna! 👍
Pidetään tietysti peukkua täällä!
Tökkii tämä härveli.
Pöljän kotiseutumuseossa on pöytä, jonka pinnassa näkyvät hakkaukset ovat tarinan mukaan venäläisten lihanleikkaajien jälkiä. Tarina voi olla myös vuodelta 1808. Sota vyöryi silloin kylän yli useampaan otteeseen.
Kylä kärsi kuten muutkin Kuopion alueet ankarasta verotuksesta ja pakkoluovutuksista.
Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat KO a:22 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1722-1722, s. 108, tiedosto 74 msekä KO a:26 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1726-1726, sivu 321, tiedosto 174
veroja omaan pussiin. Juhan Miettinen pystyi todistamaan, että kaikki meni venäläisille, eikä hän vetänyt välistä. Kejonen ei saanut hyvitystä. Tämä oli tyypillistä, sillä Ruotsi ja Venäjä olivat sopineet armahdusperiaatteista, jotka suojasivat Venäjän valtaa palvelleita ”ryssänrenkejä”. Eli Pöljän
antamaan rahat Lauri Miettiselle. Matinpojalla ei ollut varaa valita, ”myikö” hän hevosen vai ei. Tuo raha tuskin korvasi Miettisen menetystä. Matti Kejoselta oli starosti Juhan Miettinen 1719 vienyt lehmän, härän, lampaan ja 6 kappaa maltaita. Kejonen epäili oikeudessa, että starosti olisi kerännyt
kuljetukseen. Påhl Matinpoika ajoi hevosen Viipuriin, jossa venäläinen luutnantti oli ottanut sen ja ajanut sillä kaksi viikkoa. Satulakin oli vioittunut, lopulta hän oli ostanut hevosen kahdella taalarilla. Kotona Pöljällä Påhl Matinpoika väitti hevosen kuolleen. Oikeus määräsi Matinpojan
Erityisen uteliaasti olen etsinyt tietoja kotikyläni Pöljän tapahtumista isovihan aikaan. Kylän onneksi sen nykyisin läpäisevä valtatie valmistui vasta myöhemmin 1700-luvulla. Tienvarsikylät kärsivät yleensä eniten. Lauri Miettinen Pöljältä joutui antamaan hevosensa venäläisten postin