Advertisement · 728 × 90

Posts by Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK

Preview
Vesi on ihmisoikeus – Filippiinien ja Indonesian vesialan ammattiliitot taistelevat yksityistämistä vastaan Liitot korostavat, että vesi on säilytettävä julkisena palveluna. Yksityisessä omistuksessa hinnat nousevat tavallisen ihmisen kipurajan yli.

Indonesiassa ja Filippiineillä vesihuollon yksityistäminen on jättänyt tavalliset ihmiset pulaan, kun hinnat ovat kohonneet taivaisiin ja palvelut heikentyneet. Ammattiliitot puolustavat SASKin tuella vesihuollon työntekijöiden oikeuksien lisäksi myös kaikkien ihmisten oikeutta puhtaaseen veteen.

1 month ago 2 1 0 0
Preview
Meidän pitää toimia paremmin

AKT-lehti kirjoittaa pääkirjoituksessaan sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen murenemisesta. USA:ssa ja maailmalla kehitys on Trumpin toimien takia erittäin huolestuttavaa. Suomessakin ministeri käveli yli virkavastuulla tehdyn valmistelun SASKin rahoituspäätöksessä. Suunta on pelottava ja väärä.

2 months ago 0 0 0 0
Preview
Filippiiniläiset työntekijät tarvitsevat lisää neuvotteluvoimaa Filippiiniläiset elintarvikealan työntekijät ja kalastajat sinnittelevät epävarmoissa työsuhteissa pienillä palkoilla samalla kun luonnonvoimat runtelevat heidän kotejaan ja poliitikot kahmivat yhteis...

Tiesitkö, että ammattiliitot taistelevat maailmalla myös demokratian puolesta?

Esimekiksi Filippiineillä ammattiliitot puolustavat parhaan kykynsä mukaan sekä kohtuullisia työehtoja että demokratiaa, sillä hauraskin demokratia on parempi kuin sotilasvalta.

👉 Lue lisää @selryfi.bsky.social jutusta

2 months ago 5 1 0 0
Preview
Tulokset SASK edistää työelämän ihmisoikeuksia hyvin tuloksin. Tutustu tästä tuloksiin!

SASKin rahoituksen lisäksi koko #kehitysyhteistyö on viime päivinä nostettu valokeilaan. Iltalehti kyseenalaisti sen tarpeellisuutta ja nosti esiin väärinkäytöksiä. SASK valvoo rahojen käyttöä tarkkaan ja puuttuu heti mahdollisiin väärinkäytöksiin. Esimerkkejä SASKin tuloksista voit lukea tästä ⬇️

2 months ago 2 1 0 0
Preview
SASK pitää ulkoministeriön rahoituspäätöstä lainvastaisena – kanteli päätöksestä oikeuskanslerille SASK ry hakee oikaisua ulkoministeriön rahoituspäätökseen ja on kannellut menettelystä myös oikeuskanslerille. Mikäli päätöstä ei oikaista, järjestö hakee asiaan ratkaisua oikeusteitse.

SASK on hakenut oikaisua ulkoministeriön rahoituspäätökseen ja kannellut menettelystä myös oikeuskanslerille.

Jos päätöstä ei oikaista, järjestö hakee asiaan ratkaisua oikeusteitse. SASKin rahoitusta leikattiin lähes 40 % poliittisesti ohjatulla päätöksellä.

#Kehitysyhteistyö @fingo.fi

Lue lisää:

2 months ago 37 13 1 2
Oranssilla taustalla teksti: ”On vaikea nähdä, miten Suomi voisi uskottavasti puhua ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, jos se vetäytyy paikoista, joissa näitä oikeuksia rakennetaan. Leikkaukset tällaisesta yhteistyöstä ovat lyhytnäköisiä ja ristiriidassa Suomen arvojen ja kansainvälisten sitoumusten kanssa.”
Millariikka Rytkönen, puheenjohtaja, Tehy

Oranssilla taustalla teksti: ”On vaikea nähdä, miten Suomi voisi uskottavasti puhua ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, jos se vetäytyy paikoista, joissa näitä oikeuksia rakennetaan. Leikkaukset tällaisesta yhteistyöstä ovat lyhytnäköisiä ja ristiriidassa Suomen arvojen ja kansainvälisten sitoumusten kanssa.” Millariikka Rytkönen, puheenjohtaja, Tehy

SASKin työ tasa-arvon ja muiden työelämän ihmisoikeuksien parantamiseksi maailmalla on uhattuna. Rahoituksestamme leikattiin lähes 40 %. Auta meitä jatkamaan työtämme –
lahjoita!

👉 Mobilepaylla nroon 90278
👉 Tai: www.sask.fi/tue

Rahankeräyslupa: RA/2021/1601
Voimassa 1.1.2022 alkaen

@tehy.fi

2 months ago 4 2 0 0
Preview
Ruostumattomassa teräksessä ja sähköautoissa käytettävän nikkelin tuotannossa ihmisoikeusongelmia Finnwatchin selvitys paljastaa vakavia ihmisoikeusongelmia nikkelituotannossa Indonesiassa. Finnwatchin tutkiman IWIP-teollisuuspuiston tuottamaa nikkeliä tuodaan myös Eurooppaan. Ostajana on muun mua...

@finnwatch.org selvitti: Indonesian nikkelikaivoksilla kilpaillaan Suomen tuotannon kanssa polkemalla työntekijöiden oikeuksia ja tuhoamalla ympäristöä.

Ei ole oikein, että vastuuttomuudella saa kilpailuetua. Alkuperäinen #yritysvastuudirektiivi olisi auttanut ongelmaan, mutta se vesitettiin.

2 months ago 2 0 0 0
Mustalla taustalla teksti: SASK on ollut tärkeä kumppani kamppailussamme hoitajanaisten aseman virallistamisen, sosiaaliturvan ja ihmisarvoisen työn puolesta. Nyt tuhansien yhteisöterveydenhoitajien tulevaisuus on vaakalaudalla.”

Gita Thing, puheenjohtaja, yhteisöterveydenhoitajien ammattiliitto NEVA

Mustalla taustalla teksti: SASK on ollut tärkeä kumppani kamppailussamme hoitajanaisten aseman virallistamisen, sosiaaliturvan ja ihmisarvoisen työn puolesta. Nyt tuhansien yhteisöterveydenhoitajien tulevaisuus on vaakalaudalla.” Gita Thing, puheenjohtaja, yhteisöterveydenhoitajien ammattiliitto NEVA

SASKin työ työelämän ihmisoikeuksien parantamiseksi maailmalla on uhattuna, kun rahoituksestamme leikattiin lähes 40 %.

Auta meitä jatkamaan työtämme. Lahjoita!

👉 Mobilepaylla nroon 90278
👉 Lisää lahjoitusvaihtoehtoja: www.sask.fi/tue

Rahankeräyslupa: RA/2021/1601
Voimassa 1.1.2022 alkaen

3 months ago 5 0 0 0
Oranssilla taustalla musta teksti: "Työntekijöiden oikeudet maailmalla eivät ole itsestäänselvyys. Pakkotyö ja lapsityö ovat edelleen arkea monissa maissa. Ilmiöiden torjuminen vaatii tekoja. Siksi SASKin työtä on tuettava."
Riku Aalto, Teollisuusliiton puheenjohtaja

Oranssilla taustalla musta teksti: "Työntekijöiden oikeudet maailmalla eivät ole itsestäänselvyys. Pakkotyö ja lapsityö ovat edelleen arkea monissa maissa. Ilmiöiden torjuminen vaatii tekoja. Siksi SASKin työtä on tuettava." Riku Aalto, Teollisuusliiton puheenjohtaja

SASKin työ työelämän ihmisoikeusloukkauksien torjumiseksi on uhattuna, kun rahoituksestamme leikattiin vuoden alusta alkaen lähes 40 %.

Auta meitä jatkamaan ihmisoikeustyötämme. Lahjoita!

👉 Mobilepaylla nroon 90278
👉 Lisää vaihtoehtoja nettisivulla www.sask.fi/tue

@teollisuusliittory.bsky.social

3 months ago 4 1 0 0
SASKin joulukortti, jossa kuvituksena joulukuusen edessä lasta kantava afrikkalaistaustainen kotiapulainen. Teksti: Reilua joulua! Tuemme maailman kotiapulaisia, jotta kenenkään ei tarvitsisi työskennellä vuoden jokaisena päivänä.

SASKin joulukortti, jossa kuvituksena joulukuusen edessä lasta kantava afrikkalaistaustainen kotiapulainen. Teksti: Reilua joulua! Tuemme maailman kotiapulaisia, jotta kenenkään ei tarvitsisi työskennellä vuoden jokaisena päivänä.

SASK toivottaa ihanaa joulun aikaa!

Jouluna moni saa rauhoittua viettämään aikaa läheistensä kanssa. Varmistetaan yhdessä, että sama toteutuisi usein ilman vapaapäiviä puurtaville maailman kotiapulaisille!

Kiitos joulukeräykseen lahjoittaneille, mm. @sttk.fi

Vielä ehtii! www.sask.fi/reilua-joulua

3 months ago 6 1 0 0
Advertisement
Oranssilla taustalla musta teksti: ”Virkavastuulla valmisteltu esitys sivuutettiin räikeästi. Eikö työelämän oikeuksilla ja järjestäytymisellä ole enää arvoa?”
Ismo Kokko, SASKin hallituksen puheenjohtaja

Oranssilla taustalla musta teksti: ”Virkavastuulla valmisteltu esitys sivuutettiin räikeästi. Eikö työelämän oikeuksilla ja järjestäytymisellä ole enää arvoa?” Ismo Kokko, SASKin hallituksen puheenjohtaja

SASKin tuella on vähennetty lapsityötä, nostettu minimipalkkoja ja parannettu työturvallisuutta globaalissa etelässä.

🆘 Työhömme kohdistuneiden jättileikkausten takia tämä kaikki on vaarassa. Lahjoita nyt!

👉 Mobilepaylla numeroon 90278
👉 Lisää lahjoitusvaihtoehtoja nettisivulla

www.sask.fi/tue

3 months ago 9 3 0 0
Mustalla taustalla oranssi teksti: 

“SASKin tuella parannetaan Etelä-Afrikan viinitilojen työntekijöiden työ- ja elinoloja ja puututaan vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Työ vahvistaa suomalaisten luottamusta siihen, että kuluttamamme eteläafrikkalainen viini on tuotettu reilusti.” 

Julie Duchatel

Mustalla taustalla oranssi teksti: “SASKin tuella parannetaan Etelä-Afrikan viinitilojen työntekijöiden työ- ja elinoloja ja puututaan vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Työ vahvistaa suomalaisten luottamusta siihen, että kuluttamamme eteläafrikkalainen viini on tuotettu reilusti.” Julie Duchatel

Jos SASKin tuki päättyy, viinitilojen työntekijöiden puhtaan juomaveden ja saanti vaarantuu jälleen. Työturvallisuus heikkenee ja tapaturmat lisääntyvät.

Auta meitä jatkamaan ihmisoikeustyötämme leikkauksista huolimatta. Lahjoita!

👉 Mobilepaylla numeroon 90278
👉 Netissä www.sask.fi/tue

#Lahjoita

3 months ago 5 1 0 0
Taustana kuva eduskunnan täysistunnosta ja päällä teksti: SASKin rahoituksesta keskusteltiin tänään eduskunnassa - Tavion vastaus päätöksen perusteista EI vakuuttanut.

Taustana kuva eduskunnan täysistunnosta ja päällä teksti: SASKin rahoituksesta keskusteltiin tänään eduskunnassa - Tavion vastaus päätöksen perusteista EI vakuuttanut.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin SASKin kohtuutonta rahoitusleikkausta. Kiitos kansanedustajille @veronikahonkasalo.bsky.social @inkahopsu.bsky.social @maikivela.bsky.social, Riitta Kaarisalo ja Johannes Koskinen, jotka nostitte asian esiin ja pakotitte ministeri Tavion vastaamaan! #Valtionapu

3 months ago 9 3 0 1
Oranssilla taustalla musta teksti: ”SASKin tuella on vähennetty lapsityövoimaa, nostettu minimipalkkoja, parannettu työturvallisuutta ja edistetty naisten oikeuksia. SASKin rahoituksen leikkaaminen tarkoittaa leikkaamista ihmisoikeuksista. Ihmisoikeudet eivät saisi olla säästölistalla.”
Henrietta Aarnikoivu, johtaja, Akavan Erityisalat

Oranssilla taustalla musta teksti: ”SASKin tuella on vähennetty lapsityövoimaa, nostettu minimipalkkoja, parannettu työturvallisuutta ja edistetty naisten oikeuksia. SASKin rahoituksen leikkaaminen tarkoittaa leikkaamista ihmisoikeuksista. Ihmisoikeudet eivät saisi olla säästölistalla.” Henrietta Aarnikoivu, johtaja, Akavan Erityisalat

Kaikki alla mainittu on uhattuna, kun SASKin rahoituksesta leikataan vuoden alusta alkaen lähes 40 %. Auta meitä jatkamaan ihmisoikeustyötämme. Lahjoita!

👉 Mobilepaylla numeroon 90278
👉 Lisää lahjoitusvaihtoehtoja nettisivulla

www.sask.fi/tue

Rahankeräyslupa: RA/2021/1601
Voimassa 1.1.2022 alkaen

3 months ago 5 2 0 0

SASKin tuella on mm. parannettu ihmisten toimeentuloa, tasa-arvoa sekä osallisuutta yhteiskuntaan ja sitä kautta vahvistettu demokratiaa. Tuellamme on vaikutettu lakien muuttumiseen monissa maissa ja työehtosopimusten kautta on saatu lukuisia konkreettisia parannuksia työpaikkatasolla. ISOja asioita

3 months ago 1 1 1 0

Lämmin kiitos Talentialle osallistumisesta SASKin joulukeräykseen 🧡

www.sask.fi/ajankohtaist...

3 months ago 1 0 0 0
Oranssilla taustalla musta teksti: ”On täysin käsittämätöntä, että maan hallitus ei arvosta SASKin tekemää tärkeää työtä työelämän ihmisoikeuksien vahvistamiseksi kehittyvissä maissa.”
Antti Palola, STTK:n puheenjohtaja

Oranssilla taustalla musta teksti: ”On täysin käsittämätöntä, että maan hallitus ei arvosta SASKin tekemää tärkeää työtä työelämän ihmisoikeuksien vahvistamiseksi kehittyvissä maissa.” Antti Palola, STTK:n puheenjohtaja

”On täysin käsittämätöntä, että maan hallitus ei arvosta SASKin tekemää tärkeää työtä työelämän ihmisoikeuksien vahvistamiseksi kehittyvissä maissa.”

Antti Palola, @sttk.fi puheenjohtaja

Niin meistäkin. Jos olet samaa mieltä, tue SASKia lahjoittamalla Mobilepaylla nroon 90278 tai ⤵️
www.sask.fi/tue

3 months ago 6 2 1 0
Advertisement
Preview
Ministeri leikkasi SASKin rahoitusta isoilla saksilla – ”Isku demokratian ytimeen” - Tekijä Ministeriön virkahenkilöstö teki perustellun esityksen SASKin rahoituksen kasvattamisesta, mutta ministeri leikkasi kovalla kädellä.

Virkahenkilöstö esitti SASKin rahoituksen kasvattamisesta, mutta ministeri leikkasi kovalla kädellä. "Tämä on täysin poliittinen päätös ministeriltä, jolla on vahvat antipatiat ay-liikettä kohtaan", sanoo Teollisuusliiton kansainvälisen toiminnan päällikkö Janne Ronkainen. #Teollisuusliitto #Tekijä

4 months ago 1 2 1 0
Oranssilla taustalla, mustin kirjaimin teksti: ”SASK on menestyksekkäästi puolustanut työelämän oikeuksia. Nyt Orpon hallituksen ideologinen, kohtuuton määrärahaleikkaus vie pohjan pois tulevaisuuden työltä. Hallituksen päätöstä ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä.”
Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja

Oranssilla taustalla, mustin kirjaimin teksti: ”SASK on menestyksekkäästi puolustanut työelämän oikeuksia. Nyt Orpon hallituksen ideologinen, kohtuuton määrärahaleikkaus vie pohjan pois tulevaisuuden työltä. Hallituksen päätöstä ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä.” Jarkko Eloranta, SAK:n puheenjohtaja

Kun SASKilta leikataan, yhä useampi lapsi joutuu takaisin töihin, enemmän siirtotyöläisiä kuolee rakennustöissä ja naisten palkkoja poljetaan.

Sinä voit auttaa – lahjoita nyt!

👉 Mobilepaylla numeroon 90278
👉 Lisää lahjoitusvaihtoehtoja nettisivulla

www.sask.fi/tue

@elorantaja.bsky.social @sak.fi

4 months ago 3 3 1 0
Mustalla taustalla oranssi teksti ”SASKin tuella olemme edistäneet tyttöjen koulutusta. Olemme vahvistaneet naisopettajien ja nuorten opettajien asemaa. Tuen leikkaaminen syventäisi sukupuolten välistä kuilua.”
Boris Kombat
www.sask.fi/tue

Mustalla taustalla oranssi teksti ”SASKin tuella olemme edistäneet tyttöjen koulutusta. Olemme vahvistaneet naisopettajien ja nuorten opettajien asemaa. Tuen leikkaaminen syventäisi sukupuolten välistä kuilua.” Boris Kombat www.sask.fi/tue

”SASKin tuella olemme edistäneet tyttöjen koulutusta ja vahvistaneet naisten ja nuorten opettajien asemaa. Leikkaukset syventäisivät sukupuolten välistä kuilua.”
Boris Kombat, Eswatini

Tänään on ihmisoikeuksien päivä. Auta SASKia puolustamaan työelämän ihmisoikeuksia. Lahjoita!

www.sask.fi/tue/

4 months ago 4 3 0 1
Preview
Decision to Cut Funding for SASK Undermines Workers’ Rights Worldwide and Violates Good-Governance Principles The Ministry for Foreign Affairs’ decision to cut funding to the Trade Union Solidarity Centre of Finland (SASK) for the next four-year period critically undermines efforts to promote labour rights an...

Decision to Cut Funding for SASK Undermines Workers’ Rights Worldwide and Violates Good-Governance Principles @sask.fi @sak.fi @sttk.fi www.sask.fi/decision-to-...

4 months ago 6 2 0 0
Mustalla taustalla teksti: ”SASKin tuen ansiosta järjestömme pystyy puolustamaan työntekijöiden oikeuksia paremmin. Heidän äänensä kuuluu vihdoin. Ilman tätä tukea monet työntekijät joutuvat jälleen turvattomiin ja alistaviin työoloihin.”  www.sask.fi/tue
Mercy Mwale

Mustalla taustalla teksti: ”SASKin tuen ansiosta järjestömme pystyy puolustamaan työntekijöiden oikeuksia paremmin. Heidän äänensä kuuluu vihdoin. Ilman tätä tukea monet työntekijät joutuvat jälleen turvattomiin ja alistaviin työoloihin.” www.sask.fi/tue Mercy Mwale

SASKin tuella on vähennetty lapsityötä, nostettu minimipalkkoja ja parannettu työturvallisuutta globaalissa etelässä.

Työhön kohdistuneiden jättileikkausten takia tämä kaikki on vaarassa. Auta meitä ja lahjoita!

👉 Mobilepaylla numeroon 90278.
👉 Lisää vaihtoehtoja nettisivulla

www.sask.fi/tue

4 months ago 4 3 0 0
Preview
Päätös leikata SASKin rahoitusta on ideologinen ja hyvän hallinnon vastainen SASKille esitetystä rahoituksesta leikattiin poliittisella päätöksellä lähes 40 prosenttia. Rahat jaettiin seitsemälle muulle järjestölle. Oppositiopoliitikot ja ay-liike ovat arvostelleet laajasti jo...

SASKin tj pitää huolestuttavana, että Suomessa mennään kohti Trumpin USA:n mielivaltaista politiikkaa, jossa päätökset tehdään ideologisesti ja hyvä hallinto sivuutetaan.

Päätös leikata SASKin rahoitusta on kerännyt kritiikkiä muilta järjestöiltä ja poliitikoilta. Sitä epäillään lainvastaiseksi.

4 months ago 6 5 1 0
Preview
STTK:n hallitus: Leikkaukset SASK:n toimintaan vaarantavat työelämän perusoikeuksien edistämisen  - STTK STTK:n hallitus pitää rajua leikkausta täysin epäoikeudenmukaisena ja monin tavoin haitallisena. – SASK:n hankkeilla on yhteistyössä muiden eurooppalaisen palkansaajajärjestöjen kanssa...

STTK:n hallitus: Leikkaukset @sask.fi toimintaan vaarantavat työelämän perusoikeuksien edistämisen.

Ammattiyhdistysliiketaustaisen kehitysyhteistyöjärjestö SASK:n valtionavusta on ilmoitettu leikattavan noin 40 %.

www.sttk.fi/2025/12/08/s...

4 months ago 8 6 1 0
Preview
SASKin rahoitusleikkaukset heikentävät työntekijöiden oikeuksien edistämistä Ulkoministeriön päätös leikata SASKin rahoitusta 40 prosentilla heikentää merkittävästi työntekijöiden oikeuksien edistämistä maailmalla, mikä heijastuu myös Suomeen.

Akavan Erityisalat on pöyristynyt SASKiin kohdistuneesta kohtuuttomasta rahoitusleikkauksesta.

"SASKilta leikkaaminen tarkoittaa leikkaamista ihmisoikeuksista."

Akavan Erityisalat - @sask.fi jäsen vuodesta 2013.

▶️Lue lisää: www.akavanerityisalat.fi/ajankohtaist...

4 months ago 13 8 0 0
Post image

📣 SASKin toimintaedellytykset on turvattava! @jonnavoima.bsky.social: "On traagista, ettei ymmärretä, että globaalisti hyvä työelämä on myös Suomen etu."

💛 Myös sinä voit tukea SASKin toimintaa. Lue lisää: www.sask.fi/tue/

@sask.fi

#jyty #ReilumpiMaailma

4 months ago 2 3 0 0
Preview
Kehitysapu | ”Olemme järkyttyneitä” – Tavio leikkasi järjestöltä virkakunnan mielestä lainvastaisesti Ministeri muutti virkamiesten esitystä niin, että ay-liikkeen järjestöltä leikataan ja rahat jaetaan muille. Esittelevän virkamiehen mukaan päätös rikkoo lain edellytystä hakijoiden yhdenvertaisesta k...

Persuministerin ideologinen päätös kuvaa hyvin puolueen asennetta ay-liikettä ja sen solidaarisuus- ja ihmisoikeusjärjestön tekemää työtä kohtaan. Ei tämä mitenkään uutta ole mutta joku tolkku ministerilläkin pitäisi olla @sttk.fi @sask.fi

4 months ago 10 5 1 0
Advertisement
Preview
Vihreiden Hopsu: Saskin avustusleikkauksen laillisuus pitää tarkistaa Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps. ) järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tarkistetaan. Tavio on päättänyt leikata Suom...

Vihreiden Inka Hopsu ja moni muu poliitikko pitää SASKin avustukseen kohdistunutta leikkausta selvästi poliittisena.

– On kestämätöntä, että ministeri muuttaa hakemusten ja kriteeristön pohjalta laadittua, virkamiesten perusteltua esitystä ilman selkeää syytä ja vielä näin radikaalisti.

Lue lisää👇

4 months ago 5 1 0 0
Oranssilla taustalla teksti: Kun poliitikot pyyhkivät lainvastaisesti pöytää virkahenkilöstön esityksillä, me kysymme, onko tämä oikein? Näin ei saa tapahtua. Toimi ja lahjoita nyt! www.sask.fi/tue

Oranssilla taustalla teksti: Kun poliitikot pyyhkivät lainvastaisesti pöytää virkahenkilöstön esityksillä, me kysymme, onko tämä oikein? Näin ei saa tapahtua. Toimi ja lahjoita nyt! www.sask.fi/tue

Poliittinen päätös leikata lähes 6,5 miljoonalla eurolla työelämän ihmisoikeusjärjestö SASKin rahoitusta on käsittämätön.

Samalla saksitaan työelämän oikeuksien toteutumista globaalissa etelässä.

Näin ei saa tapahtua.

➡️ Lahjoita nyt Mobilepaylla numeroon 90278!

TAI👇

www.sask.fi/tule-mukaan/...

4 months ago 5 3 0 0
Post image

Kehityspoliittiset päätökset tulee tehdä reilusti ja valmistellusti sekä hallintolain mukaisesti.

Virkahenkilöt jättivät viiteen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion vastuulla olevaan ohjelmatuki-päätökseen eriävät mielipiteet.

#kehitysyhteistyö

4 months ago 9 3 1 1