Iranin sodan takia raakaöljyn tarjonta on laskenut ja perussuomalaiset... haluavat *löyhätä* jakeluvelvoitetta, ts. käyttää bensaan enemmän raakaöljyä! 🤪
(Demokratiassa kansa saa sitä mitä tilaa)
Jos politiikkainstrumentti keskittyy suoraan itse haittaan (esim. hiiliverolla) niin toimijoiden valinnat pyrkivät vähentämään haittaa aiheuttavaa toimintaa (vaikkapa ostamalla pienemmän auton ja välttämällä turhaa ajelua, ja näin rahaa säästämällä).
Tämä on tärkeää esim. politiikkainstrumenteissa jotka keskittyvät käytön tehostamiseen: esim. vähän bensaa käyttävien polttomoottoriautojen tukeminen voi johtaa siihen, että niillä ajetaan enemmän (ns. rebound-vaikutus).
Joo, ehkä. Mikäli poliittinen järjestelmä hinnoittelee haitalliset ulkoisvaikutukset (vaikkapa maisemahaitta, vesistön vaurioituminen, ilmastonmuutos) niin silloin periaatteessa koko yhteiskunnan kannalta käyttö asettuu oikealle tasolle.
Arvostan kirjoittajia suuresti, ja nämä aika tuntemattomatriskit tulee ottaa huomioon ja niitä tulee arvioida. Mutta siis vaikeaa on pitää todennäköisenä sitä, että elämää ylläpitävät järjestelmät olisivat kirjaimellisesti uhattuna.
...itse julkaisun abstraktissa paljon huolellisemmin: "Earth’s climate is now departing from the stable conditions that supported human civilization for millennia." Ja itse tekstissä tätä ei nopealla vilkaisulla edes mainita: hakusanoilla "human" tai "civilization" ei löydy relevantteja lauseita.
Ei ole sattumaa että vedit juuri tämän sanamuodon, koska tässä uutisoinnin genressä usein luodaan hyvin äärimmäisiä uhkakuvia (myös esim. Wallace-Wellsin 'The Uninhabitable Earth').
Vertaa tämän uutisen otsikossa: "ilmasto ei enää tue ihmiskunnan selviytymistä"...
Minusta on ainakin epäselvää, johtaisiko tällainen kehitys kasvavaan työttömyyteen vai ei (muistaen että toivottu työssäkäynnin määrä laskisi!). Samoin tällainen muutos varmaan ajaisi saastuttavia firmoja nurin, mutta varmaan avaisi myös mahdollisuuksia uusille 'kestäville' yrityksille.
Siis koko työväestön tasolla? Tässäkin ongelmana on se, että ainakin tällä hetkellä ihmiset tuntuvat preferoivan kovaa työtä + korkeaa kulutusta. Oikean tasoisilla haittaveroilla hyödykkeiden hinnat nousisivat = reaalipalkat tippuisivat, ja kulutusvalinnat siirtyisivät enemmän vapaa-ajan suuntaan.
Pankkisäätelyn, rahoitusjärjestelmän asianmukainen arkkitehtuuri ovat tärkeitä, mutta ajatellut että niistä tässä on kyse. (Tavallaan siinä on se ongelma -- koko "kasvuriippuvuuden" idea on niin heikosti määritelty, ettei siitä tahdo saada otetta.)
Kasvusta ja velasta puhuminen on mielekkäämpää reaalipohjalta = kellä on saatavia (tuotteita ja palveluksia), kellä on toimitettavia?
Joo. Tuollainen 50 vuoden aikahaarukka on varmaan aika hyvä ja ajattelisin että optimaalinen politiikka pelaisi varman päälle ja pyrkisi painottamaan odotettua heikompia lopputulemia. Samoin joustavuus olisi arvokasta = politiikkaa, joka mahdollistaa kurssin muuttamisen tulevaisuudessa.
World real GDP per capita, rising 1960-2024.
World CO2 emissions per capita, 1960-2024, rising first, then flattening.
Olin postaamassa tähän kuvaajia aiheesta, mutta nekään eivät tue tätä harhakäsitystä: BKT/nuppi kasvaa tasaisesti, mutta CO2-päästöt per nuppi ovat itse asiassa aika tasaiset 1970 eteenpäin. (Toki absoluuttiset päästöt ovat kasvaneet, koska väestö on kasvanut.)
Ongelmana tässä koko keskustelussa on se, että ihmiset katsovat kahta käyrää, joista kumpikin nousee, ja he olettavat näkevänsä raudanlujan kausaalisen kytköksen. Ja sitten ajatellaan että ympäristöongelmat katoavat vain kasvun pysäyttämällä. Keskitytään sivuseikkaan, ei itse ongelmaan.
Suomen valtio voisi unilateraalisti lakata maksamasta velkaansa, jos niin päättäisi. Mutta me emme *tahdo* tehdä niin, koska mahdollisuus saada markkinoilta velkaa on *hyödyllinen* -- vaikkapa jos pitää tehdä ennennäkemättömiä investointeja vihreään siirtymään.
Tuossa kirjoituksessa keskityttiin nimenomaan ajatukseen, että olemme riippuvaisia kasvusta velkojemme maksamiseksi. Tämä on hyvin outo ajatus (jota on esitetty aiemminkin). Toki tulojen kasvu tekee velan maksusta helpompaa. Mutta en tajua miten se tekee yhteiskunnastamme "kasvuriippuvaisen".
Mutta jos alkuperäinen ehdotus on "kasvuriippuvuudesta on päästävä eroon", niin mikä on politiikkasuositus? Muuttaa kuuhun, jossa geopolitiikka ei haittaa? Purkaa hyvinvointivaltio?
Niin tai näin, keskittyminen talouskasvuun (esim. 'nollakasvun' kannattajien keskuudessa) vie huomiomme pois itse ongelmasta: saasteista, luonnon turmelemisesta, ja luonnonvarojen ylikulutuksesta. Miksei keskittyä itse ongelmaan, ja pyrkiä ratkaisemaan se?
Pidän silti todennäköisempänä sitä, että hallitsemattomat ympäristöongelmat kurjistavat elin- ja toimintaympäristöämme pikkuhiljaa, vuosi vuodelta enemmän (joka tullee hidastamaan myös talouskasvua). Tämäkin skenaario antaa meille tarpeeksi syitä toimia, ja pyrkiä ottamaan nämä ongelmat haltuun.
On mahdollista, että ihmisen toiminta johtaa jossakin vaiheessa radikaaliin ja haitalliseen muutokseen ekologisessa järjestelmässä. Meitä on tällä pallolla aika paljon ja olemme kollektiivisesti tekemässä koetta, joka on ennennäkemätön jopa geologisessa aikaperspektiivissä.
Ajatus, että olemme tiellä joka johtaa "elämää ylläpitävien jäjestelmien romahtamiseen", tuntuu omasta mielestäni tällä hetkellä aika ylilyödyiltä. Tällaiset huolet tulee toki ottaa vakavasti, ja ne ovat peruste varovaisuusperiaatteen puolesta (= tiukemmat kannustimet luonnon varjelemiseksi).
Esim. kaivannaisten louhinta pilaa paikallista ympäristöä, ja siksi näiden louhimisesta tulisi maksaa paikallisille asukkaille kompensaatio, joilla he saavat sitten vaikkapa julkisia palveluita tai taulutelevisioita. Sopiva kompensaation taso voi sitten olla vaikkapa vaaliteema.
Toki kaikki ihmisen toiminta asettaa paineita ympäristölle. Uusiutuva energiakin tarvitsee kaivannaisia, tilaa, jne. Kysymys onkin, kuinka suurta painetta, vaikkapa seuraavan 30 tai 100 vuoden aikana? Mihin balanssi taloudellisen toiminnan ja ympäristön välille vedetään?
Mikäli kannustimet saadaan kohdalleen, teknologinen kehitys kohdistuu ympäristöä vähemmän kuormittavien teknologioiden kehittämiseen. Ja jahka ympäristökuormittavuus laskee, ihan perinteinen teknologinen kehitys jatkunee ja talous jatkanee kasvuaan -- loska innovointi tuskin lakkaa.
Takaisin kasvuun: vihreän kasvun ajatuksena on keskittyä näihin ympäristöongelmiin ja pyrkiä ratkaisemaan ne, ja antaa sitten teknologisen kehityksen ajaa kasvua kestävämpään suuntaan. Tämä ei ole laisinkaan mahdotonta: esim. aurinkoenergian hinta on tippunut kolmaskymmenesosaan, 30 vuodessa.
On myös paikallisia ympäristöongelmia, joita ei ole ratkaistu; esim. biodiversiteetin surkastuminen. Luulen että syynä on se, että kovin harva välittää asiasta, ja riittävää poliittista painetta ei synny. Harmillista luonnon ystäville! Ikävä kyllä isossa yhteiskunnassa kaikki eivät saa haluamaansa.
(2) Paikalliset ympäristöongelmat: itse asiassa osan näistä olemme ratkaisseet! Vaikkapa happosateista ei enää tarvitse olla huolissaan, niin kuin 80-luvulla oltiin. Paikalliset hallitukset voivat ratkaista paikalliset ongelmat, lainsäädännöllä, poliittisen paineen alla.
(1) Globaalit ympäristöongelmat (esim. ilmastonmuutos, aidosti kansainväliset luonnonvarat kuten valtamerien kalakannat): meillä ei ole maailmanhallitusta joka voisi valvoa "kansainvälisten ympäristölakien" valvontaa. Seuraa kansainvälinen vapaamatkustajaongelma, jota on vaikea ratkaista.
Talouskasvu on kuormittanut ympäristöä, koska *olemme kollektiivisesti antaneet* sen tehdä niin -- emme ole laittaneet toimijoille selkeitä kannustimia pyrkiä ohjaamaan taloudellista toimintaa, ja myös kasvua, vihreämpään suuntaan. Miksi?
Toisin sanoen: talous, ja talouskasvu, ei ole nollasummapeliä: voimme luoda arvoa 'tyhjästä' yhteistyöllä ja teknologisella kehityksellä -- ja myös hyödyntää luonnonvaroja tehokkaammin.