Tykkäsin ihan älyttömästi Tarton yliopiston museosta!❤
Kivasti oli saatu tunnelmaa saleihin. Leikkisää asettelua ja kuiskivia ääniä nauhalta kirjahyllyjen välissä.
Kävin kiipeilemässä linnan torneissa ja puurakenteita ylittäessä myönnän, että hirvitti.
Hyvin oli huomiotu pienet museovieraat.
#tartto
Aamukävely Tarton tuomiokirkon raunioilla. Kirkkoa rakennettiin useassa eri vaiheessa 1200-luvulta 1500-luvulle asti. Seuraavaksi nokka kohti Viljandia.
#historia #Tartto #viro
Nyt varattu kesäksi majoitukset Tarttoon ja Pärnuun!
#matkailu #tartto #pärnu #kesälomaaodotellessa
#TARTTO | Tallinnassa toimivan Draamateatterin yli kolme tuntia kestävä Rahamaa tehtiin, tuotiin ja treenattiin Tarttoon osana kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja sen rahoilla.
Genialistide Klubin patio on mukavan pittoreski.
MWolfred soitti vaikuttavan progressiivisen keikan.
Miljardid sai yleisön sekoamaan. Hyvä näin! 😊
Paulan kanssa lasillisilla. 😊🙏♥️
#Tartu2024 avajaiset saivat huipentumansa #GenialistideKlubi'lla. Esiintyjinä #Miljardid & #Wolfred. Seurana ihana @paulavehkala.bsky.social.
#Tartto
Tarton raatihuone oli saanut upeat valokoristeet.
Virolaiset tykkäävät reivitellä. Avajaisten lämppärini toimi mm. Dj Púr Múdd.
Avajaiset kestivät tunnin. Viron presidentin, eu:n energiasta vastaavan komissaarin ja Tarton kaupunginjohtajan puheiden jälkeen oli vuorossa koreografiaa, tanssia, laulua ja upeita valoefektejä kestävä upea performanssi.
Tarton kaupunginteatteri upeassa Tartu2024 -valaistuksessa.
#Tartu2024 avajaiset takana. Ohjelma jatkuu myöhäiseen aamuun. Nyt ruokailemaan ja sitten reiveihin! 😊🙏♥️
#Tartto
Tarton linja-autoasema toivotti tervetulleeksi.
Pikaiset virkistäytymiset.
Majapaikka Toomemägin juurella.
Pötkötellen pienen hetken.
#Tartto on saavutettu! Lyhyen virkistäytymisen jälkeen löytyi majapaikka #Toomemägi'n juurella. Nyt pötköttämään ja hetken kuluttua avajaisiin! 😊🙏♥️
#Tartu2024