Advertisement · 728 × 90
#
Hashtag
#kouluampuminen
Advertisement · 728 × 90
Preview
14 kysymystä Viertolan tutkinnanjohtajalle Poliisin mukaan sairaalasta keväällä kotiutunut ampumisen uhri ei ollut keskustellut epäillyn pojan kanssa koulussa.

Melkoisen karseaa...

"Esitutkinnassa selvisi muun muassa se, että ennen luokkahuoneeseen saapumista epäilty otti itsestään poseerauskuvan aseen kanssa ja latasi aseen."

#Viertola #Vantaa #kouluampuminen

yle.fi/a/74-20119874

3 1 0 0
Preview
Georgian kouluampumisesta epäillyn 14-vuotiaan isä otettiin kiinni Viranomaisten mukaan 54-vuotiaan isän epäillään antaneen poikansa pitää hallussaan asetta.

Hulluja ovat jenkit aseineen...

"Ampumisesta epäilty poika kielsi tehneensä kouluampumiseen liittyviä uhkauksia, kun läheisen Jacksonin piirikunnan viranomaiset kuulustelivat häntä viime vuonna uhkaavan sosiaalisen median julkaisun takia."

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20109800

1 1 1 0
Preview
USA:ssa kouluampujan vanhemmat saivat ensi kertaa tuomiot – ”Kun ostitte aseen pojallenne, autoin tytärtäni esseen kanssa” Neljä koululaista surmanneen Ethan Crumbleyn vanhemmat tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistuksiin historiallisessa oikeuskäsittelyssä.

Vanhemmilla on vastuuta...

"Neljä koululaista surmanneen Ethan Crumbleyn vanhemmat tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistuksiin historiallisessa oikeuskäsittelyssä."

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20082889

7 2 0 0
Preview
Vantaan kouluampumisen jälkeen on puhuttu liian vähän aseista, väittää toimittaja Lauri Nurmi Viimeinen sana -ohjelmassa vieraillut Ylen toimittaja Tuomas Rimpiläinen sanoo, että media etsii kouluampumisiin nopeita ja yksinkertaisia vastauksia.

Pitäisikö aseet laittaa kuriin?

"... miksi Suomessa kaupungeissa ja tavallisissa kodeissa saa pitää käsiaseita"

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20082373

5 1 0 1
Preview
Kouluhyökkäyksen kokeneet kertovat, miten paluu arkeen onnistui: ”Selviytyminen on väärä sana” Neljä kouluiskun kokenutta kertoo, millaista elämä oli heti iskun jälkeen ja millaista se on nyt. Aika parantaa, mutta ei kokonaan.

Hyviä vinkkejä!

"... muun tekemisen ja ajattelemisen tarjoaminen. Koululla järjestettiin ampumista seuraavien kuukausien ajan paljon konsertteja, näyttelijävierailuja ja muuta ohjelmaa."

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20082380

2 1 0 0
Preview
Pääkirjoitus | Pahan pitääkin järkyttää, mutta järkyttyminen ei riitä Kun Vantaalla tapahtuneesta kouluampumisesta puhutaan, on tärkeää muistaa koulun olevan osa yhteiskuntaa eikä mikään erillinen saari.

Helsingin Sanomien erinomainen pääkirjoitus väkivallan perimmäisistä syistä yhteiskunnassa. Vantaan koulusurman julkisessa käsittelyssä syyt, seuraukset ja ehkäisyn keinot pelkistyvät kapeiksi ja pinnallisiksi. Ei nähdä,
1/3
www.hs.fi/paakirjoituk...
#väkivalta #kouluampuminen #turvallisuus

5 0 0 0

että tässä yhteydessä kaikki vaikutta kaikkeen ja erityisesti lapset ovat yhteiskunnan hyvinvoinnin sekä turvallisuuden herkkiä sensoreita. Näin ollen, emme voi vähentää yhteiskunnassa esiintyvää väkivaltaa ja turvattomuutta jättämällä
2/3
#väkivalta #kouluampuminen #turvallisuus

6 0 0 0

vastuuta kouluille tai lisäämällä valvontaa ja vartiointia, vaan parantamalla kaikkien tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja turvallisuutta sekä kollektiivisella vastuunotolla. Se on vaikeampaa, mutta paljon vaikuttavampaa.
3/3
#väkivalta #kouluampuminen #turvallisuus

7 0 0 0
Preview
Lapsiasiavaltuutettu: Kuinka monen lapsen pitää vielä kuolla, ennen kuin viesti menee läpi? Asiantuntijoiden mukaan Vantaan ampumisen kaltainen tapaus on ollut odotettavissa. Väkivaltaista oireilua näkyy yhä nuoremmissa lapsissa.

Halutaanko lapsia tappaa?

"– Kuinka monen lapsen pitää vielä kuolla, ennen viesti menee läpi, että tämä ei voi jatkua, kysyy lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen."

#lapset #kouluampuminen #koulukiusaaminen

yle.fi/a/74-20082187

7 2 0 0
Preview
Koulussa oli ammuttu, eikä Satu saanut yhteyttä lapseensa – äiti odotti tietoa koulun vieressä tuntikausia Vanhempien epätietoisuus lastensa kohtalosta jatkui pahimmillaan tuntikausia.

Osaatko puuttua kiusaamiseen?

"– Meidän näkemyksemme on se, että kiusaamiseen ei puututa sillä napakkuudella, mitä se vaatisi."

#koulukiusaaminen #kouluampuminen #Vantaa

yle.fi/a/74-20081929

5 1 0 0
Preview
Salaista ohjetta koulujen turvallisuuden takaamiseksi ei ole päivitetty 13 vuoteen – nyt rehtori löysi siitä ison puutteen Rehtorin mukaan ohjeessa ei nouse esiin se, että parasta ennaltaehkäisyä on kiusaamiseen puuttuminen.

Mitä tehdä kiusaamiselle?

"– Kiusaaminen on se syy, ja siitä poikii se, että halutaan tehdä pahaa ja kostaa ja tehdä pahaa niille, jotka ovat kostaneet. Silloin koetaan, että koulu ei ole yhteisöllinen."

#koulut #kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081978

2 3 0 0
Preview
Aseen väärä säilytys paljastuu usein vasta kotietsinnässä Asetta on säilytettävä lukkojen takana. Varsinainen turvakaappi ei kuitenkaan ole välttämätön kuin tietyissä tapauksissa.

Osaatko säilyttää?

"Kaikki aseet on kuitenkin säilytettävä lukkojen takana aseen omistajan vakituisessa asunnossa. Lukoksi ei riitä ulko-oven lukko, vaan kyseessä on oltava esimerkiksi lukittava komero."

#aseet #kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081945

1 1 0 0
Preview
Kouluampuminen järkyttää | Ylen aamu Kuinka käsitellä järkyttävän tapahtuman herättämiä tunteita? Miten vastata lasten ja nuorten kasvavaan pahoivointiin? Keskustelemassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sekä lastenpsykiatrian linja...

Elina Pekkarisen ja Leena Ropokarin erinomainen analyysi lasten ja nuorten ongelmien juurisyistä. Voisiko tämä tragedia olla käännekohta parempaan? Me aikuiset päätämme siitä. Eduskunta, tehkää nyt päätös panostaa nuoriin ja lapsiin!
areena.yle.fi/1-70118630
#kouluampuminen

9 1 0 1
Preview
Psykologi varoittaa sosiaalisesta epidemiasta – koulu-uhkaukset ja niistä uutisointi voivat ruokkia uusia uhkauksia Verkkoyhteisöissä seurataan tapahtumia globaalisti, mutta toisaalta lähiympäristön asiat tarttuvat helpommin.

Osaatko toimia oikein?

"... kouluampumiset ovat samankaltaisia epidemioita kuin itsemurhan yrittämiset: mitä enemmän niistä tulee tietoa, sitä enemmän niistä saattaa tulla käyttäytymisvirtauksia."

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081886

2 1 1 0
Preview
Vantaan kouluampumisesta liikkuu väärää tietoa somessa – sen levittäminen voi olla rikos, joka satuttaa uhreja lisää Somepostaukset tuovat vertaistukea ja turvallisuudentunnetta. Toisaalta somesta löytyy sisältöjä, jotka kuormittavat ja lisäävät pelkoa.

Uskotko huhuja?

"– On tärkeää antaa rauha uhreille, omaisille sekä tutkinnalle. Tätä voi edistää niin, että ei lähde mukaan spekulaatioon eikä levitä varmistamatonta tietoa."

#kouluampuminen #Vantaa

yle.fi/a/74-20081921

7 3 0 0
Preview
Näin koulutyö alkoi Viertolan koululla: pienillä oppilailla ollut paljon kysyttävää, kuvailee perusopetuksen johtaja Koulupäivän on tänään jättänyt väliin viidestä kymmeneen prosenttia oppilaista. Paikalla on poliiseja ja kriisityötä antavia ammattilaisia.

Hyvä että keskustellaan...

"– Oppilaille on kerrottu, mitä on tapahtunut, ja vastattu oppilaiden kysymyksiin. Käyty läpi, miltä tuntuu ja millä lailla mennään eteenpäin, perusopetuksen johtaja Kalo kertoo."

#Vantaa #kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081871

3 1 0 0
Preview
Ylen tiedot: Vantaan kouluampumisen taustalla koulukiusaamista Viertolan koulun ampumisesta epäilty on joutunut koulussa koulukiusaamisen kohteeksi.

Koulukiusaaminen ei ole kivaa.

"Ampumisesta epäilty 12-vuotias on joutunut Ylen tietojen mukaan koulukiusaamisen uhriksi koulussaan."

#kouluampuminen #Vantaa

yle.fi/a/74-20081890

19 4 2 0
Preview
Asiantuntijalla on painava viesti medialle Vantaan kouluampumisesta Useimmat toipuvat järkyttävistä tapahtumista akuutin kriisityön ja läheisten tuen avulla, sanoo THL:n johtava tutkija.

Osataanko uutisoida?

"... psykologi Taina Laajasalo sanoi Ylen Aamussa tänään keskiviikkona toivovansa, että virheet aiempien kouluampumistapausten uutisoinnissa eivät toistu, vaan koulu saa rauhan käsitellä tapahtunutta."

#kouluampuminen #Vantaa

yle.fi/a/74-20081784

9 4 0 0
Post image

Sytytän kynttilän kouluampumisessa menehtyneelle ja loukkaantuneille lapsille, toivoen, että me kaikki miettisimme mahdollisuuksia vähentää vihaa, kiusaamista ja väkivaltaa. Meidän aikuisten täytyy nähdä kaikessa lasten etu, auttamisen mahdollisuus ja puuttumisen velvollisuus.
#kouluampuminen

25 2 0 0
Preview
Suora lähetys jatkuu: Yksi oppilas kuollut, kaksi loukkaantui vakavasti – 12-vuotias epäilty käytti käsiasetta Yle näyttää poliisin tiedotustilaisuuden suorana juuri nyt. Viertolan koulun ampumisesta epäilty otettiin kiinni Helsingin puolelta Siltamäestä.

Persut ja Kokoomus ovat olleet hallituksessa alle vuoden ja nyt jo lapset ampuvat toisiaan koulussa.

#kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081690

2 0 0 0
Preview
Ampumavälikohtaus Vantaalla Viertolan koululla – epäilty saatu kiinni, loukkaantuneita on Tuntemattomille henkilöille ei tule avata ovea, tiedottaa poliisi. Vantaan kaupungin kriisiryhmä kokoontuu parhaillaan.

Onko Suomessa liikaa aseita?

"Vantaalla Viertolan koululla tapahtui tänään aamulla ampumavälikohtaus, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisi. ... Ampumavälikohtauksessa on poliisin tiedon mukaan loukkaantuneita. Poliisilla on epäilty tekijä kiinni."

#Vantaa #kouluampuminen

yle.fi/a/74-20081672

1 2 2 0