Advertisement · 728 × 90
#
Hashtag
#NAISET
Advertisement · 728 × 90
Preview
Venäjän hyökkäyssodassa naiset voivat joutua jopa kenttävaimoiksi komentajille, kertoo tutkija Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kertoo, miten hyökkäyssota on heikentänyt venäläisten naisten asemaa Venäjän armeijassa.

Koristaako?

"Kun Alava alkoi myöhemmin tutkia naisten asemaa Venäjän armeijassa, hän tajusi, että myös siellä naisia pidetään ennen kaikkea koristeina."

#naiset #Venäjä

yle.fi/a/74-20216193

6 1 2 0
Original post on piipitin.fi

"Tutkijana mieleeni tulee, että 2020-luvulla some on ikään kuin paljastanut rumat kasvonsa. Se väsyttää naiset aivan samaa tahtia kuin perinteinenkin työelämä, ja vastauksena autonomian kaipuuseen se tarjoilee feminististä voimaantumista, punttisalia ja sijoittamista. Aivan kuin vuosikymmenen […]

0 0 0 0
Preview
Miksi Yle siistii poliittista todellisuutta? Yleisradio teki sunnuntaina (8.3.) journalistisen ratkaisun, jonka voi hyvin tulkita poliittisen todellisuuden siistimiseksi ja jopa pääministerin suojelemiseksi. Kertoessaan naistenpäivän marssista j...

Pistin saman merkille.
Kun luin buuauksista, oikein odottelin uutisia,
- turhaan.

Näin helppoa median on manipuloida kansaa, vaikka ei varsinaisesti mitään väärää tekisikään.

#Orpo #naiset #tasaarvo #media #yhteiskunta #politiikka
www.polemis.fi/post/miksi-y...

23 1 1 0
Preview
Historiallinen saavutus: Veera Kauppi rikkoi 100 tehopisteen rajapyykin Suomen salibandylegenda Mika Kohonen on ainut sadan pisteen rajapyykin rikkonut pelaaja Ruotsin miesten pääsarjassa.

- Eittämättä historiallista.
- ja niinpä huomioimmekin poikkeuksellisesti tuon(kin) tässä(kin) feedissä.
; #salibandy #naiset #ennätykset piste-ennätykset #ruotsin #sarja 2026
;
yle.fi/a/74-20214247

0 0 0 0
Preview
20 000 ihmistä marssi naistenpäivänä, jotta naisiin kohdistuva väkivalta loppuisi Viime vuonna 20 naista kuoli väkivallan seurauksena. Tänä vuonna uhreja on jo kuusi.

Väkivallattaako?

"Viime vuonna ainakin kaksikymmentä naista kuoli väkivallan uhrina. Tänä vuonna kuusi naista on saanut surmansa, kertoo uutisoituja naisten väkivaltaisia kuolemia tilastoiva Eeva-media."

#väkivalta #naiset

yle.fi/a/74-20214234

10 1 1 0
Post image

”Isätkin voisi osallistaa” – salolaisnaiset kertovat, missä arjen tasa-arvo pettää Sunnuntaina liputetaan naisten ja tyttöjen yhtäläisten oikeuksien puolesta. Suomi on johtavia maita s...

#Featured #SSS #uutiset #Tilaajat #Ääni #Naiset #Sukupuolet #Tasa-arvo

Origin | Interest | Match

0 0 0 0
Preview
Sensaatiomainen voitto! Minja Korhonen teki historiaa Salpausselän Kisoissa Salpausselän Kisoissa nähtiin kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaisvoitto naisten yhdistetyssä, kun Minja Korhonen hiihti voittoon kotiyleisön edessä Lahdessa.

..jees, hienoa !
..tätähän kai jo vähän odotettiinkin, mutta mitä ilmeisimmin tapahtumapaikkakin oli paras mahdollinen tälle tulokselle.
&...Hirvonen, vieläpä 7s.
#yhditetty #naiset #salpausselän #kisat mc 2026
;
etusuora.com/uutiset/tulo...

0 0 1 0
Preview
Annika, 18, on tänään Suomen pääministeri Vantaalainen abiturientti Annika Mikkonen toimii päivän ajan pääministeri Petteri Orpon paikalla osana Planin Girls Takeover -tempausta.

Martinlaakson lukion abiturientti Annika Mikkonen on #GenerationEquality -nuortenryhmässä toimiva aktivisti, joka valtasi tänään pääministerin paikan Planin #GirlsTakeover -tempauksessa.
Annika nosti esille naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen.
#naiset #väkivalta

10 0 1 0

#tekoäly #kouvola #terveydenhuolto #disinformaatio #naistenasema #naiset

0 0 0 0
Preview
Kommentti: Herola ja Hirvonen korjasivat hedelmät liittopomojen surkeudesta – hopea on jatkumoa häkellyttävälle sarjalle Suomalaisten kyky yltää mitaleille uusissa olympialajeissa on suorastaan hämmentävä, kirjoittaa Atte Husu Val di Fiemmestä.

(Ai niin,) ed jäi aiheen ollut jtu... :
;
yle.fi/a/74-20211341

#olympiadit #yhdistetty Milano #olympialajit #FIS #naiset #miehet #lajit ...2030-(? ?)

0 0 1 0
Preview
Konservatiiviajattelijan mukaan yhteiskunnan naisistuminen on vaarallista – suomalaiset tutkijat tyrmäävät Yhdysvaltalainen Helen Andrews väittää, että länsimainen yhteiskunta on muuttumassa matriarkaatiksi. Suomalaiset tutkijat ovat asiasta eri mieltä.

Konservatiivi"ajattelija".

Samaa mieltä, jos konservatiiviajattelijanaiset olisivat johdossa, ei olisi enää elämää. Naiset kuten:
Purra, Rantanen, Meri, Valtonen, Grahn-Laasonen, Le Pen, K.Leavet jne.

Mutta valtaosa naisista:
He pelastaisivat meidät!

#politiikka #naiset
yle.fi/a/74-2020723...

5 1 0 0
Preview
Naisleijonat teki historiallisen vähän maaleja – näin päävalmentaja ja tähtipelaajat selittivät tehottomuutta Naisleijonat ovat jatkuvasti ahtaammassa raossa kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Olympiaturnaus päättyi puolivälieriin.

Harmittava tappio joo. ; Kieltämättä omakin seuranta tässä vähän hiipui, kun täs oli jo paljon muitkin lajeja seurattavax. ; Kieltämät maalinteosta jäi puuttumaan. Tuurikaan ei nyt suosinu.
;
yle.fi/a/74-20210376
#olympiadit Milano #jääkiekko #Suomi #naiset #ice #hockey
'retrospecsis-skepsis'

0 0 1 0
Preview
Menopause linked to Alzheimer's-like brain changes Menopause is linked to a loss of grey matter in regions involved with memory and emotion, study suggests.

Psychological Medicine-lehti: #Vaihdevuodet liittyvät Alzheimerin taudin kaltaisiin aivomuutoksiin.
Harmaan aineen väheneminen muistiin ja tunteisiin liittyvillä alueilla saattaa osittain selittää, miksi naisilla on yleensä suurempi dementian riski kuin miehillä. #dementia #alzheimer #naiset

9 0 0 0
Preview
Talouskuri, velkajarru ja sen vaikutukset naisiin Suomen talouskurin juuria voidaan jäljittää 1990-luvun alkuun, jolloin syvä lama muutti radikaalisti valtiontalouden ja talouspolitiikan suuntaa. Suomessa talouskurin historia kietoutuu

Kurittaako?

"Talouskurin historia Suomessa osoittaa, että säästöpolitiikka kohdistuu toistuvasti aloille, jotka ovat naisvaltaisia ja joissa julkiset palvelut muodostavat keskeisen osan työn rakennetta."

#talous #politiikka #naiset

www.ku.fi/artikkeli/54...

14 4 0 0

Kun historioitsija sen sanoo, se on painavampaa.
Itse sanon: älä äänestä hallituspuolueita. Hallitus vihaa naisia.
#hyvähallitusohjelma
@kokoomus.bsky.social @persut.bsky.social
#raskaus
#äitys
#lapset
#väestönkasvu
#naiset
#Tasa-arvo

9 0 0 0
Preview
ClearSky ClearSky - Bringing information closer to you

www.clearsky.app/globalvisibi...

better-experience.blogspot.com/2026/01/the-...

#PUMA #VOLLEY #NAISET
multi-search-tag-explorer.aepiot.ro/advanced-sea...
#DUNKERQUE
allgraph.ro/advanced-sea...
headlines-world.com

0 0 0 0

#ÄÄRIOIKEISTO on se suurin ongelma maailmanlaajuisesti.

Ja #miehet.

#Väkivalta #Naiset #Bear

2 0 0 0
Preview
Samppanjaa synnyttäjille – katse on helpompi kääntää leikkauksista naisten turhamaisuuteen Minusta me olemme ansainneet lasin kuohuvaa, kirjoittaa Katri Kiukas. Hoitajan väljään, lyhythihaiseen asuun pukeutunut nainen kantaa tarjotinta, jolle on asetettu

Synnytyttääkö?

"Kun Suomi hiljenee joulun viettoon, synnytysosastoilla naiset synnyttävät, lapset syntyvät ja kätilöt tukevat, rohkaisevat, tutkivat, leikkaavat, ompelevat, punnitsevat ja pesevät kolmessa vuorossa kellon ympäri."

#synnytys #naiset #vauvat

www.ku.fi/artikkeli/54...

6 0 0 0

#naiset 😂 #Igiveyoumagicbeans

1 0 1 0

Poistin, lisäsin, poistin,...

#naiset 🙄

1 0 1 0
Preview
Valtioneuvoston linna on valaistu oranssiksi Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä valaistaan rakennuksia oranssiksi eri puolilla maata.

Väkivallattaako?

"Kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään tiistaina. Tänä vuonna YK:n Oranssit päivät -kampanjan teemana on naisiin ja tyttöihin kohdistuvan digitaalisen väkivallan kitkeminen."

#väkivalta #naiset

yle.fi/a/74-20195933

4 0 0 0
Post image

Tänään on naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Ensihoidossa hoidamme noin 4 pahoinpideltyä potilasta päivittäin. Jos koet väkivallan uhkaa tekijänä tai kohteena, niin hae heti apua! Helsingissä saat sitä täältä. 👇
www.hel.fi/fi/sosiaali-...
#oranssitpäivät #väkivalta #naiset

13 6 0 1
Preview
Liia Pasanen alkoi suhtautua varauksella vieraiden miesten seuraan Naisviha vaikuttaa negatiivisesti sekä naisten että miesten hyvinvointiin. Kokemuksistaan kertovat nuoret aikuiset ja tuoretta tutkimusta tehnyt väitöskirjatutkija.

Porukoiduttaako?

"... miesporukoissa, joissa naisista puhutaan alentavaan sävyyn, vallitsevat tiukat normit siitä, että miten sopii olla mies ja miten ei. Se on hänestä isompi ongelma, mitä usein ymmärretään."

#naiset #miehet #TasaArvo

yle.fi/a/74-20193522

28 3 3 2

Luin eilen aiheesta perimenopaussi ja oireiden kuvaukset kuulostivat semiahdistavilta. Mä oon nyt 39v. ja enkä ole varma onko mulla sitä vai ei, kun oon muutenkin vain syntymäsekaisin ja IBS ja valmiiksi alhaiset ferrit. :blob_sweat:

#hyvinvointi #naiset

1 0 0 0
Preview
Kun nainen tapetaan, syyllinen on usein puoliso tai entinen kumppani Parisuhde- ja lähisuhdeväkivallan lisääntyminen näkyy riittämättöminä turvakotipaikkoina. Syitä naistappojen taustalla pitäisi nyt tutkia, sanoo asiantuntija.

Naisia tapetaan yhä enemmän – syitä huolestuttavalle kehitykselle ei tiedetä https://yle.fi/a/74-20180291?origin=rss/Mastodon

#naiset #ihmisoikeudet #väkivalta

0 0 0 0

#Miehet #Väkivalta #Naiset #Pelko #Raiskaus

Jos sanot #EiKaikkiMiehet mistä tietää ketkä ei? 🙂‍↔️

0 0 0 0
Preview
Synkät luvut paljastavat: naisia on kuollut väkivallan seurauksena tänä vuonna poikkeuksellisen paljon Tänä vuonna naisia on kuollut väkivallan seurauksena jo 16. Jokaisessa tapauksessa uhri ja tekijä ovat tunteneet toisensa.

Naisia on kuollut väkivallan seurauksena tänä vuonna yli vuosittaisen keskiarvon https://yle.fi/a/74-20180253?origin=rss/Mastodon

#ihmisoikeudet #naiset #väkivalta

0 1 0 0