Onneksi otsikossa korostuu tuo yksi. Montakos bussipysäkkiä tuottaakaan vaikeuksia näille? Turussa ainakin korostuu vielä lumiseen aikaan. #ratikka www.aamulehti.fi/moro/art-200...
Vielä hölmömpi on väite, että ratikkaa rakennetaan vain Varissuon asukkaille. On siinä matkan varrella myös Itäharju, Kupittaa, TYKS, monta korkeakoulua, kauppatori, Iso-Heikkilä ja satama, jotka ovat kaikki vilkkaita ja kasvavia alueita.
#ratikka
Kun kirjoittaa mielipiteen jossa vihjataan ratikan kannattajien olevan huonoja matikassa, mutta itse vetää kirjoituksessa lähes kaikki luvut aivan vihkoon ja höpisee ajolankojen estävän jotain droneliikennettä (??!), niin sanoisin että aika noloa. 🤦♂️
#turku #ratikka
www.ts.fi/lukijoilta/6...
Kirjoitin erään väitöskirja-artikkelini pohjalta vieraskynän Turun Sanomiin.
Suomessa vaikkapa Tampereella ja Vantaalla päätöksenteossa korostuivat vaikutukset kaupunkikehitykseen ja sen vauhdittamiseen. Ratikka päätettiin näissä tehdä. Just saying.
#ratikka #Turku #urbandevelopment
Kuuntelivatko ne minua? 🤔
#vantaa #ratikka #vantaanratikka
Tampereelle #muuten suunniteltiin ratikkaa jo 1900-alussa. Silloin pääakseli olisi ollut Mustalahden satamasta Laukotorille, koska kaupunki ei ollut orientoitunut itä-länsisuuntaisesti vaan höyrylaiva-, talvi- ja junaliikenteen perusteella. Ratikla oli myös IN. Mut ei tullut. #Tampere #Ratikka
Jee! Vantaalla voitti järki. Rakentavat ratikan. Poikkisuuntainen ja juuri Vantaalle tärkeä joukkoliikenne saa uudenlaisen rungon.
Onnittelut! 🥳🥳🥳 #Vantaa #Ratikka #joukkoliikenne ❤️
Ketkä siellä Vantaalla nyt jankkaa..persut ja kd:ko taas? 💩
Vantaa tarvitsee ratikan.
#Joukkoliikenne #Vantaa #Ratikka #Raitioliikenne
Suora lähetys | Jankkaus Vantaan ratikasta yltyy – ja venyy
www.hs.fi/pkseutu/art-...
Viisaita sanoja. Raideliikenne on investointi joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
#vantaa #ratikka
www.hs.fi/mielipide/ar...
Kyllähän nämä #Milano:n satavuotiaat rämisevät ratikat ovat ihanat. Tässä vissiin opetusajo.
Ratikkatyömaa saa kyllä työmatkustukseen uusia piirteitä. Tänään töistä kotiin ovelta ovelle melko tarkkaan kaks tuntia. Ensimmäisen bussiosuus ~7km olisi taittunut jalan yhtä nopeasti.
Ongelmaa hoidetaan ilmoittamalla että liikenne on ruuhkautunut 16-18 #nysse #julkinen_liikenne #ratikka
Turun uusi kaupunginvaltuutettu suomii demareita raitiovaunuhankinnasta
#Politiikka #Eduskunta #Raitiotieliikenne #Turun #ratikka #Paikalliset #Uutiset
Origin | Interest | Match
Kaksi Artic XL -raitiovaunua nurmiradalla Laajasalontien keskellä. Säilytyshäkin ovi on auki, toisen vaunun linjakilvessä lukee KOE.
Häkki on auki, raitiotien koeajot Laajasalossa alkavat tänään. #Kruunusillat #ratikka #Helsinki
Depuis un peu plus de 10 ans, le TRAM-WM organise les championnats d'Europe des conducteurs de tramway. Cette année, l'organisation a décidé de proposer des championnats du Monde. Ils se dérouleront le 13 septembre prochain à Vienne (en Autriche). 25 pays sont en compétition. C'est une équipe de […]
❗Artikkeli on yli 12 vuotta vanha
"Tampere ja Turku palkkaavat yhteisen ratikkasuunnittelijan"
Nyt:
Tampereella raitiovaunut ovat kulkeneet jo muutaman vuoden.
Turussa suunnitellaan edelleen.
#Tampere #Turku #ratikka
yle.fi/a/3-6388115
Tram on grassy tracks surrounded by flowers.
Tram on "gravel field"
Tampere city center. People walking, buses at stops.
Tram turning at switch.
Hauskoja nämä syntymäpäivävideot, joissa ajanlasku alkaa virallisen liikennöinnin aloittamisesta. 60 miljoonan matkan haamuraja mennee rikki joskus lokakuussa, kun nyt ollaan vähän päälle 58 miljoonassa.
#ratikka
www.youtube.com/watch?v=AoLi...
Superbussi on tosi ghetto ratkaisu jota ajaa lähinnä autoilijat, jotta pääsevät sanomaan: "Katsokaa mitä neuvostomeininkiä!" Ja kun kaikki vihaa sitä eikä se luo haluja rakentaa linjan varrelle, superbussi tapetaan pois kaikessa hiljaisuudessa.
#turku #ratikka
yle.fi/a/74-20176989
Onko tosiaan niin että jatkossa Hämeentietä alas tulevat ratikat kääntyvät aina takaisin pohjoiseen kohti Kalliota, Siltasaarenkadulle? Ei ole siinä risteyksessä ainakaan vaihdetta enää mikä mahdollistaisi ajamisen kohti Pitkääsiltaa. (Ja sama toiseen […]
[Original post on mementomori.social]
Kaksi bussia Hatanpään valtatiellä. Ratikka käänöraiteella. Raiteen päässä betoniporsaita ja jotain heijastintötsiä
☆ Lyyli liikenteessä. Lajinsa ensimmäinen Tampereella. #tampereenratikka ☆
#ratikka #lyyli #visittampere
#tampere #julkinenliikenne
#photography
Sen jälkeen pulteroiduin 😀. Nyt jatkan tästä kävellen kotiin Kalevaan. Koko kävely n. 10 km, fiilistellen 2-3h + "pulteroituminen".
Pitkät kävelyt 🔥🥰 2/2. #Ratikka #Lielahti #Näsijärvi #Lielahdenkartano #Pispala #PispalanPulteri #Kaleva #Tampere
Sorin aukiolta Hakametsän pysäkille raitsikalla ja takaisin 28.6.2025
Aloin tuunata yhtä vanhaa läppäriä ja sitä varten lähdin hakemaan SSD-levyasemaa Gigantista Tampereelta. Nysse 60:llä pääsi kadun toiselta puolen T:reelle ja siellä vaihto ratikkaan. Ja kotimatka samaa reittiä takaisinpäin. Gigantissa oli vielä jätskitarjoilu #Tampere #ratikka #Valkeakoski
Merihaansilta kuvattuna Merihaasta Nihtiin päin. Vasemmalla jalkakäytävä, keskellä raitiotiealue jonka ympärillä yhteiskäyttöpylväät, sen oikealla puolella kaksisuuntainen pyöräbaana ja oikeassa reunassa toinen jalkakäytävä. Taustalla Nihdin ensimmäisenä valmistunut kortteli.
Pormestari Sazonov pitää Merihaansillan avajaispuhetta. Taustalla kansanmusiikkiyhtye Pyöreän tornin pelimannit.
#Merihaansilta avattiin tänään Helsingissä jalankululle ja pyöräliikenteelle, Merihaan ja Nihdin välille. #Kruunusillat -hankkeen osana tästä tulee jatkossa kulkemaan raitiovaunuja Laajasaloon ja keskustaan. Kalasatamasta tuli nyt yhä selvemmin osa kantakaupunkia. #Helsinki #joukkoliikenne #ratikka