"Ope, kun kello tulee vartin yli, me jätetään puhelimet luokkaan, otetaan kirjat mukaan ja aloitetaan lukeminen, vaikka et olisi vielä itse paikalla."
Tulin vähän myöhässä. Koko jengi istui käytävällä lukemassa, puhelimet luokassa.
Sanoisinko, että helkkarin arvostettavaa toimintaa. #opehommat
Aina kun alkaa pienikin tauko töistä, mieli alkaa prosessoida työjuttuja. Missä on onnistunut, missä menee vikaan. Ehkä isoimpia mielessä pyöriviä juttuja on nuorten mt-ongelmat ja nepsy-asiat, joihin toisinaan liittyy myös edellisiä. Mantra, jota hoen itselleni ja välillä koteihinkin 1/ #opehommat
Järjestin "kevään merkkejä" -suunnistuksen ja yhytin listaan sinivuokon, vaikka aavistelin sen olevan vielä "mission impossible".
Ei ollut💪. Olin yhtä riemuinen kuin syksyllä kohdatessamme sammakon pesistunnilla.
Nuoriso-osasto ei ehkä ymmärtänyt opettajan riemua🤷. Se heille suotakoon❣️
#opehommat
Laitoin kokeeseen kevennykseksi tehtävän, jossa piti tietää, onko Tove Jansson yksi mun lempikirjailijoista vai ei.
Varsinainen kevennys syntyi kuitenkin siitä, että olin myös laittanut päälleni muumihupparin. #opehommat
Niinhän se menee, että homma toimii, kun on selkeät ohjeet ja mielekästä tekemistä. Välillä pitää sietää sitä tylsyyttäkin, mutta tänään se oli kaukana. Kun tehtävä vie niin mennessään, että joutuu tunnin lopuksi patistamaan oppilaita ulos luokasta, niin se on ollut hyvä tunti se. 😊 #opehommat 2/2
Tehtävän oikea vastaus on keuhkorakkula, oppilas on kirjoittanut oikein, mutta kone on merkinnyt vastauksen vääräksi. Mikä tossa muka on väärin? Ah, siinähän lukee kehkorakkulat. Annan muutamalla klikkauksella kohdasta pisteen. Sujuu sunnuntai näinkin. #opehommat
Jouduin tänään taas laittamaan Wilma-viestiä yhdelle huoltajalle vähän tylsästä jutusta. Tuli kuitenkin tosi hyvä mieli, koska huoltaja ymmärsi, miksi oli toimittu kuten oli toimittu, oli yhteistyökykyinen ja ystävällinen. Onneksi valtaosa huoltajista on tällaisia. Tehdään yhteistyötä! #opehommat
"Ope, susta taisi tuntua tää meidän hölmöily tosi pahalta. Anteeksi, Sanna."
Kun teini päästää tällaiset sanat suustaan vilpittömästi ja oma-aloitteisesti kesken tunnin kaikkien kuullen, niin kyllä sitä antaa anteeksi kaikki alkutunnin häröilyt ja voi taas katsoa toiveikkaana tulevaan. #opehommat
Opettajana tekee paljon työtä, jonka ajattelee näkymättömäksi, vaikkakin tärkeäksi: nuorten eteen tehty työ on työtä tulevaisuutta varten. Tänään sain viestin, jossa yhtäkkiä yhdellä virkkeellä toinen osoitti, että näkymätön on tullut nähdyksi. Iso kokemus näinkin päin tulla kohdatuksi. ❤️ #opehommat
Yrittänyttä ei laiteta? #opehommat
Kirjoitin. Unohdin, että kirjoitin. Törmäsin kirjoitukseen vahingossa, ja mietin:ihan kuin olisin kirjoittanut samaa.
Jaettava kuitenkin tänne😊!
#opehommat, #peruskoulu, #koulutustaivas
tulivat lausuneeksi luokan edessä toisilleen runoja mestareilta kuin Eino Leino, Katri Vala, Edith Södergran ja Kirsi Kunnas. Noin vain. Pakottomasti, kukin omalla persoonallisella tyylillään. Hyvällä fiiliksellä.
Kyllä. Pitäisi enemmän tehdä spontaaneja, matalankynnyksen juttuja. ❤️ #opehommat 3/3
Mun yksi lempparitunneista on ysien tunti modernismin ajan runoista. Saa valita yhden runon, jonka kuvittaa.
Osa piirtää runoa kirjaimellisesti, osa rivien välistä. Piirtämisen lomassa voi vaivihkaa jutella isoja runojen kielestä ja merkityksistä. Tunti väreilee pakottomuutta ja rauhaa.
#opehommat
#koulutustaivas #opehommat
Olen jo tovin pohtinut, voisiko olla niin, että oikeastaan pelkään peruskoulua. Ehkä?
Olen saanut tänään
- halauksen kollegalta
- lakritsipatukan muutamalta mun luokan oppilaalta
- uuden lempinimen yhdeltä kasiluokkalaiselta
- high fiven toiselta kasilta
- liikuttua, koska yksi oppilasporukka teki niin hyvää työtä
- nauraa, koska meillä on hyvä työporukka.
Hyvä päivä. ✨️
#opehommat
#opehommat #koulutustaivas
Haluaisin kirjoitella opetus-/kouluaiheista blogia. Mikä alusta voisi olla toimiva? Olisiko kellään vinkkejä😊?
Yksi huoltaja joutuu aina kysymään loma-anomustensa perään, "Huomasin ettet ollut vielä hyväksynyt.". No mä olen hyväksynyt ja anotun loman värillä ne päivät oppilaalla näkyy olevan siellä taas. Miksi aina tämän saman huoltajan kohdalla tämä on niin vaikeaa? Wilmatuki, where art thou? #opehommat
Suomen kartta ja mittanauha.
Mulla on uudet kartastot tänä lukuvuonna. 🎉 Seiskoilla on ekassa kokeessa kartaston avulla ratkaistavia tehtäviä. Koska yksi oppilas tekee kokeen jo huomenna, otin kartaston mukaan viikonlopuksi, että saan tehtävät päivitettyä. #opehommat
Tää on taas se päivä, kun voin taas flexailla työkavereilta saadulla palautteella ja iloita mun työyhteisöstäni 🥰 Meillä on jo muutaman vuoden ajan kerätty työyhteisön sisällä nimetöntä Kehu kaveria -palautetta ystävänpäiväksi. Tosi kivaa ja tulee hyvä mieli! #ystävänpäivä #opehommat
- Oon pahoillani, mutta mä en nyt löydä sitä kirjallisuustehtävän ohjetta.
- Ei se mitään, ope. Vois sattuu kelle vaan.
- 🫶
- No ei oikeesti. Vois sattuu vaan sulle! 😂
#opehommat
Kerron rehtorille, että mulla on pitkään ollu paljon tunteja. Rehtori ehdotti, että eräs ihana nuori ope voisi ottaa osan niistä ensi vuonna. Sittenhän ne mulle jääneet ryhmät kysyisi joka tunti miksi minä opetan niitä, eikä se nuori ihana ope. Ehei, mä pidän ryhmäni kaikki ryhmäni. 🙈 #opehommat
Mä meen tänään oppikirjakustantamon kirjaesittelyiltaan. Kilpaileva on ensi viikolla. En muistakaan milloin olisin viimeksi käynyt ja tämä on mun työssäni ainut mahdollisuus korruptioon. Kirjaesittelyn ohjessa kustantajat kun tarjoavat illallisen. #opehommat
Omassa opettajuudessa on paljon sellaista, mikä saa tunneista aikaan – hmm – pyörremyrskyjä. Siinäkin on omat hyvät puolensa. Mutta välillä olisi hyvä olla tyyntä.
Otankin tämän nyt tämän kevään tietoiseksi tavoitteeksi: luoda enemmän rauhaa – ja pystyä sietämään sitä. 7/7
#opehommat
Nämä mediavälähdykset ovat museossa tapahtuvia, 1-1,5 h mittaisia ohjattuja työpajoja. Ne ovat ilmaisia ja museoon on vapaa pääsy. Mediakoulun sisältöjen tarkemmat kuvaukset ja linkki varauskalenteriin löytyvät sivuiltamme:
#mediataitoviikko #mediakasvatus #opehommat
Aamusalin jälkeen katson tässä jo hyvää vauhtia ensi viikon kokeita kuntoon ja sit tarkistan Metsävisat. Ahdistaa World fackbookin katoaminen. Sysään siihen korvaavien, luotettavien sivustojen etsimisen jollekin toiselle päivälle. Aurinko jo lupaavasti pilkistää. 🌞 Jos menis päiväjäille. #opehommat
Vedin tänään viisi tuntia opetusta, yhden välituntivalvonnan ja heti opetuksen perään tauotta kolme ja puoli tuntia oppimiskeskusteluja (7 kpl). Vain kahdeksan ja puolen tunnin työrupeama, joku ajattelee. Ei se kyllä ihan niinkään ole.
#opehommat
#tietäjättietää
Eilen auttelin, kun piti saada läpimärkä huppari kuivaksi koulupäivän aikana. Tänään etsin apuna kadonneita kenkiä ja autoin avaamaan tikkarin, jonka paperi oli tiukalla. Joskus mun korjattavaksi tuotiin kesken äikän tunnin vetoketju. "Kun sä oot äiti, niin ajattelin että osaat." 🤷♀️ #opehommat
Tälle on olemassa selitys. Siihen liittyy kiire, täydet kädet, reppu, tyhjä termosmuki, joka ei ilmeisesti ollutkaan tyhjä, valskannut kansi, unohdu ja niin edelleen. Ja kyllä, tämä on opettajan päiväkirjakalenteri. #opehommat
Isä ja Vihvilä nukkuvat. Minä juon kahvia, neulon ja katson Areenasta Kiehtovat tulivuoret-sarjaa ja merkitsen muistiin hyvät kohdat. Esim. pyroklastinen virtaus hyvin selitettynä : jakso 2, 5min alusta. #opehommat
Aina ei lähde. Huonojen yöunien jälkeen töihin. 3. lk:n uskontoa, aiheena vahvuudet. Ajattelin herätellä kirjoittamalla taululle: Missä minä olen hyvä? Lopputulos: luokkaan sisään sanomatta mitään, kirjoitan:
Missä minä olen?
Hiljaista oli, ja kysyviä katseita. #opehommat