#Tuulivoima kaava kaatui KHO:ssa selvitysten riittämättömyyteen, mutta hanke voi vielä edetä, jos selvityksiä täydennetään. Tuulivoiman sääntelyssä on aukko: merkittävienkään haittojen aiheuttamista ei suoraan kielletä, kunhan ne on etukäteen riittävästi selvitetty. yle.fi/a/7-10095300
Jälleen yksi #tuulivoima hanke, jonka vaikutukset ovat pääosin kielteisiä. Esille tulleista haitoista huolimatta tätäkin hanketta kuitenkin viedään eteenpäin. Mitä merkitystä näillä selvityksillä on, jos niiden tuloksilla ei ole vaikutusta hankkeen toteutumiseen? www.ksml.fi/paikalliset/...
YVA-päätelmissä huomautetaan usein merkittävistäkin ympäristövaikutuksista, kuitenkin hankkeet etenevät. Yhteysviranomaisen päätelmien vaikuttavuutta #tuulivoima päätöksissä olisi tarpeen lainsäädännöllä vahvistaa, jotta YVA ei jäisi pelkäsi muodollisuudeksi. www.satakunnankansa.fi/satakunta/ar...
Suunnitteilla olevien #tuulivoima hankkeiden merkitseminen #maakuntakaava an kääntää alueidenkäyttölaissa säädetyn suunnitteluhierarkian ylösalaisin. Esim. Haitinkankaan alue oli jo aikaisemmin todettu luontoarvojensa vuoksi tuulivoimalle soveltumattomaksi. www.satakunnankansa.fi/satakunta/ar...
Alueen #tuulivoima kaavoitus käynnistettiin uudelleen, vaikka vastaava hanke oli jo aiemmin kaatunut oikeudessa linnustovaikutuksiin. Hanke on myös maakuntakaavan vastainen ja voimaloiden rakentaminen vaarantaisi puhtaan veden saannin kahdessa kunnassa. www.siikajokilaakso.fi/vartinojan-t...
Tässäkin #tuulivoima hankkeessa tehdyt selvitykset osoittavat suuria kielteisiä #ympäristövaikutuksia. Kunta saa kuitenkin päättää, eteneekö hanke. Laista puuttuu se elementti, jolla tuulivoimaselvitysten tulokset välittyvät päätöksentekijöitä sitovina hankkeen toteutukseen. yle.fi/a/74-20201164
#Tuulivoima kaventaa ja heikentää #metsäpeura n elinympäristöjä. Suomenselällä elää 75% Suomen metsäpeurakannasta, mutta 65% metsäpeuran elinympäristöistä on tuulivoiman haittavaikutusten piirissä. Metsäpeuran häviäminen Suomen luonnosta on todellinen vaihtoehto. suomenluonto.fi/artikkelit/n...
Tuulivoima Suomen toiseksi suurin sähköntuotantomuoto⚡
Vuonna 2025 tuulivoimalla katettiin lähes 28 % kokonaissähköntuotannosta (yli 22 TWh). Aurinkovoimaa tuotettiin alle 1 TWh, noin 1,2 % sähköntuotannosta.
👉 Lue lisää: suomenuusiutuvat.fi/tuulivoima-o...
#tuulivoima #aurinkovoima
Torstaina Suomen sähkönkulutuksen all-time-high. Edellinen tammikuussa 2016.
Vasta nyt, vaikka CO2-päästöt vähentyneet samassa ajassa 30%.
Sähköistämisen lisäksi energiaa on säästetty👍
#vihreäsiirtymä #hyväuutinen
#tuulivoima
Tuulivoima ja kaukolämpö hyvin symbioottisia, varsinkin kun talvikuukaudet keskimäärin tuulisempia.
Kaukolämmön sähkökattiloiden kapasiteetti nyt 17% tuulivoiman kapasiteetista, nousemassa 27%:iin parissa vuodessa nyt tiedossa olevilla investoinneilla.
#kaukolämpö
#tuulivoima
Suomeen rakennettiin vuonna 2025 hieman yli 1 000 MW uutta tuulivoimaa ja maamme kokonaiskapasiteetti kasvoi lähes 9 500 MW:iin. Eniten tuulivoimaa löytyy edelleen Pohjanmaan maakunnista.
suomenuusiutuvat.fi/suomeen-rake...
#tuulivoima #uusiutuvaenergia
Italialainen startup-yritys kehittää (tuulesta) oppivia turbiineita, joiden avulla #tuulivoima n tuotantoa voidaan kasvattaa - kuulemma - jopa 60 prosentilla. Mielenkiintoista oliso nähdä käytännössä. No, ehkä tästä vielä kuullaan...
Nopeimmin tuulivoiman (tunnin) tuotantoennätys kasvoi talvina 2022-23 ja 2023-24.
Uusin ennätys syntyi kuukausi sitten 27. marraskuuta (7404 MW), mutta siitä ei enää juuri uutisoitu. Muutama vuosi sitten ennätykset olivat enemmän mediassa. #tuulivoima
Tuulivoiman tuotanto ei ole tänä vuonna enää kasvanut aiempien vuosien malliin, pikemminkin loppuvuodesta kääntynyt laskuun. Tämä tarkoittanee ettei kapasiteettia ole enää lisätty entiseen malliin ja/tai kysyntää ei enää ole suuremmalle määrälle. #tuulivoima
Perhon kunta ei piittaa luontoarvoista eikä kunnioita hallinto-oikeuden päätöstä, vaan hakee valituslupaa. #Tuulivoima hanke sijoittuu #metsäpeura n keskeiselle vasomisalueelle ja on suojelualueiden ympäröimä. ELYkeskus pitää hanketta toteutuskelvottomana. www.perhonjokilaakso.fi/artikkeli/pe...
Kalevassa on pitkin vuotta käyty keskustelua metsäpeurasta ja tuulivoimasta. Kommentoin ruotsalaisen OX2-tuulivoimayhtiön Tornikankaan hanketta. OX2:n mukaan hanke ei uhkaa metsäpeuraa, mikä on täysin vastoin totuutta.
#metsäpeura #tuulivoima
www.kaleva.fi/tuulivoimara...
Ahvenanmaan pohjoispuolen tuulivoimapotentiaali halutaan Suomen kantaverkkoon
#Tuulivoima #Vihreä #siirtymä #Ahvenanmaa #Varsinais-Suomi #Paikalliset #Politiikka #Hallitus #Kotimaa #Uutiset
Origin | Interest | Match
Ahvenanmaan pohjoispuolen tuulivoimapotentiaali halutaan Suomen kantaverkkoon
#Tuulivoima #Vihreä #siirtymä #Varsinais-Suomi #Paikalliset #Politiikka #Hallitus #Ahvenanmaa #Kotimaa #Uutiset
Origin | Interest | Match
Nyt on tilaisuutenne liittyä Suomen uusiutuvan energian isoon yhteisöön! ✨Liittyessänne nyt saatte loppuvuoden jäsenhinnasta 75 % alennuksen!
Lue jäseneduista sekä jäsenyydestä lisää verkkosivuiltamme
➡️ suomenuusiutuvat.fi/yhdistys/lii...
#uusiutuvaenergia #aurinkovoima #tuulivoima
Kajaaniin rakentuu uusi oppimisympäristö, jossa voidaan kouluttaa uusiutuvan energia-alan ammattilaisia GWO-standardien mukaisesti.
Mistä on kysymys? Lue lisää verkkolehdestämme:
🔗 www.uusiutuvatlehti.fi/kainuuseen-g...
#uusiutuvaenergia #tuulivoima #aurinkovoima #koulutus
Kirpeää keskiviikkoaamua! 😁 Nyt olisi työpaikkoja auki tuulivoimaenergian tulevaisuudesta innostuneille tuulivoimateknikoille. Käy lukemassa Arenso Oyn ilmoitus: arenso.fi/tehtavia-avo... ja hae! ✍️
#tuulivoima #työpaikat
Suomen maakuntiin on suunnitteilla merkittävä määrä tuulivoimaa. Tuulivoima ei ole vain yksittäisten hankkeiden asia, vaan myös strateginen mahdollisuus maakunnille, sillä tuulivoima mahdollistaa teollisuuden kasvuinvestoinnit.
Lue tiedotteet:
🔗suomenuusiutuvat.fi/tiedotteet/
#tuulivoima
Suhtautumisesta ympäristöaktivismiin on tullut entistä valikoivampaa. Moni saattaa kyllä ihailla avohakkuiden tai kaivosten vastustajia, mutta harvempi pitää luontoa ja elinympäristöään puolustavia "tuulivoimanvastustajia" sankareina. yle.fi/a/74-20191036
#ympäristöaktivismi #tuulivoima #ilmasto
ELY: Pihtinevan tuulivoimahankkeesta (86 voimalaa) aiheutuisi merkittäviä kielteisiä vaikutuksia ihmisten elinolosuhteille, viihtyvyydelle ja terveydelle, sekä metsäpeuralle, linnustolle ja luonnonsuojelualueille, ja alueen arkeologiselle kulttuuriperinnölle. #tuulivoima yle.fi/a/74-20191110
Tuuli- ja aurinkovoimasta liikkuu paljon kysymyksiä - me kokosimme vastaukset yhteen!
Hyödynnä laaja esitevalikoima ja tilaa julkaisuja yrityksenne tapahtumiin ja tilaisuuksiin!
➡️ suomenuusiutuvat.fi/yhdistys/mat...
#uusiutuvaenergia #tuulivoima #aurinkovoima
Maatuulivoimalla on kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen kaikissa elinkaarensa vaiheissa, paljastaa tuore Nature-lehdessä julkaistu katsaus. Vaikutuksia olisi kuitenkin mahdollista lieventää, jos tahtoa olisi. #tuulivoima #biodiversiteetti www.nature.com/articles/s44...
Tuoreen LUT-yliopiston tutkimuksen mukaan tuulivoiman keskittyminen länsirannikolle lisää sähkön rajua hintavaihtelua. Sähkön hinta olisi tasaisempi, jos tuulivoimaa hajautettaisiin eri puolille Suomea.
#tuulivoima #sähkö
2/2 Jos Suomenselän ja Kainuun peurojen kontakti jää 3 km levyisen kaistaleen varaan, ei siitä ole varaa lohkaista enää. Nimittäin, peuraa palveleva suojelualuekin tarttisi 5 km puskuria ympärilleen, mikä muuten äskettäin oli esillä – Kauppalehdessä!
#metsäpeura
#luontokäytävät
#tuulivoima